Siirry pääsisältöön

Kesäisiä pelailuja ja muita luikautuksia

Hetki on taas vierähtänyt (+3kk) viimeisimmistä Tasoa Ylempi kuulumisista. Tuona aikana on tullut äherrettyä töissä (niin?), lomailtua (joo?) ja maakuntamatkailtua lounas/etelä/kaakko/koillinen asteikoilla (okei, ketä kiinnostaa?). Mutta eihän tämä taida ketään kiinnostaa (jep!), saatika yleensäkkään tuollaista varten tätä lueskelee, eihän?

Lautapelit (vihdoin...) ovat tietysti kulkeneet matkassa mukana myös tänä aikana monessa muodossa ja kokoluokassa. "Mitäs pelejä Vellulla on tällä kertaa mukana" - anoppi aina kysyy hieman uteliaana, mutta samalla vienosti hermostuneena. Onneksi tätä nykyä pystyn vierittämään osan pelikassiin päätyneestä saaliista lapseni niskoille. Päällimmäisenä mielessä on nyt ajat kun olin hetkellisesti pahasti koukussa "vanhan liiton" keräilykorttipeliin. Tuli myös kokeiltua vähän raskaampaa talous/yhtiö pyörittelyä. Myös muoviukkoja on tullut liikuteltua ja maalailtua. Niin ja konsolipeli puolella on tullut lymyiltyä jälleen!

USKOMATTOMAN LEGENDAARISTA

Olen aina ollut pienoisesti innoissani keräilykorttipeleistä, mutta nykyään olen sen verran tietoinen sekä kiinnostunut myös omasta ajankäytöstä ja varallisuudesta. Nämä molemmat ovat valuuttoja mitä keräilykorttipelit rakastavat. Lauta- ja korttipelaamisen digitalisoituminen toki auttaa tässäkin asiassa. Täysin digitaalisten korttipelien jättiläiset Heartstonen ja Gwentin olen aikoinani kokeillut. Kumpikaan ei ole päässyt ottamaan minusta niin lujaa otetta, että niitä yhä edelleen pelaisin. Hearstonessa minua ei kovinkaan kiinnostanut pelin Warcraft -teema. Itse pelattavuus muistutti hyvin paljon perinteistä Magic the Gatheringia. Gwentistä taas pidin enemmän Witcher 3 tulkintana, enkä niinkään tästä täysin irrallisesta "e-sport" Gwentistä. No oli miten oli, genren uusin tulokas on Legends of Runeterra, Riot Gamessin League of Legends -korttipeli versiointi. Taitaa tuo LoL tai ihan vain "liiga" ollaa edelleen peli mihin olen eniten aikaa ja vaivaa ikinä kuluttanut. Olin siis automaattisesti kiinnostunut!
Riot Games on luonut hyvin monisävyisen maailman LoLin ympärille. (Kuva: Riot Games)

Legends of Runeterra ei paljoa totutusta kaavasta poikkea. Koitat listiä vastustajasi Nexuksen joko valmiilla startteri pakalla tai omalla itsekehitelyllä kököstykselläsi. Matsit kestävät keskimäärin noin 10-30 minuuttia ja ottelut noudattavat tavallisimmillaan tyypillistä "Mana Curvea" mitä muissakin genren peleissä näkee - alussa tykitetään pienempää korttia pöytään ja lopussa revitään päitä irti massiivisen hintavilla korteilla ja loitsuilla. Olin alkuun kieltämättä skeptinen Riot Gamessin kykyyn toteuttaa tälläinen täysiverinen korttipeli, mutta täytyy todeta että Riotilla on todellinen rahasampo jälleen käsissään. Toisaalta onhan Riotilla vyönalla Mechs vs Minions - täysiverinen, tuontantoarvoiltaan toiselta planeetalta ja ilmeisesti oikeasti hyväkin lautapeli.

Pakkojen rakentelu on helppoa ja vaivatonta. Yhdessä pakassa saa esiintyä maksimissaan kahta eri maata. (Kuva: Blog of Legends)

Legends of Runeterrassa on muutama uusi ja siisti juttu mitä ei kilpailijoissa olla vielä nähty. Ottelun kulku noudattaa poikkeuksellisesti hyökkää/puolusta rytmittelyä. Eli vuorotellen kumpikin pelaaja saa vain hyökätä ja toisen on reagoitava puolustaen parhaansa mukaan hyökkäystä vastaan. Jos olet siis puolustaja vuorossa, saat kyllä pelata kortteja pöytään jne, mutta et saa kuitenkaan itse aloittaa hyökkäystä. Toinen mielenkiintoinen ominaisuus on kesken matsin kehittyvät Champion -hahmot. Championeilla on jokin uniikki ehto ja kun se toteutuu, päivittyy heistä parempi versio itsestään stattien ja ulkoasun lisäksi. Kaikinpuolin peli on toteutettu pelin digitaalisuus silmällä pitäen - kortit muuttavat muotoon lennossa mikäli ehdot täyttyvät, mikä tekee korttien combottamisesta hyvin monimutkaista ja palkitsevaa. Korttien efektit ovat hyvin visuaalisia ja paikoitellen unohdat että pelaat oikeastaan hyvin "tavallista" korttipeliä kaikkien silmille hyppivien kolmiulotteisten animaatioiden keskellä.

Korttien pelaaminen on hyvin visuaalista, eritoten Championeiden toiminnat. (Kuva: Jys1123)

Tämäkin peli Heartstonen ja Gwentin tavoin on täysin ilmainen pelata ilman minkäänlaisia "premium" rajoituksia. Alussa valikoima kortteja on hyvin pieni, mutta mitä enemmän peliä jaksat pelata sen avokätisemmin se sinut palkitsee. Käytännössä kaikki kortit on saatavissa ilmaiseksi semi aktiivisella muutaman viikon pelaamisella (ei vedenpitävä väite). Tätä prosessia voi tietysti nopeuttaa laittamalla oikeita seteleitä tiskiin. Korttien lisäksi kaupan on kaikenlaista kosmeettista härpäkettä ikoneista, pelilaudoista ja emojeista lähtien.

Legends of Runeterra on täynnä upeaa ja monipuolista taidekuvitusta. Vanhat Liigan fanit löytävät varmasti kuvista monia viitteitä ja yllätyksiä. (Kuva: Riot Games)

Jaksoin tahkota Legends of Runeterraa reilun pari viikkoa lähes päivittäin matsin tai useamman. Sain myös melko pienellä vaivalla tehtyä oikeasti toimivan pakan ja menestystäkin sillä kerrytettyä. Huomasin vain pidemmälle pelissä edettyäni (=taitavampia pelaajia kohdatessani), että pelaajat olivat hyvin raadollisesti turvautuneet niihin noin tusinaan sen hetken metassa pyörivään pakkaan. Matsit alkoivat pian toistaa itseään ja joissakin tapauksissa pystyin sanomaan heti alussa häviänkö tämän match-upin vai en. Tällä hetkellä peli on edelleen puhelimessani mutta "tarve" pelata peliä on kadonnut. Väittäisin kaikista vaihtoehdoista varmasti aloittelija ystävällisimmäksi digitaaliseksi keräilykorttipeliksi. Olisin myös rehellinen jos väittäisin tätä mielestäni ylivoimaisesti sulavimmaksi, näyttävimmäksi ja sarjassaan parhaaksi tuotokseksi!

Fiora on yksi pelin Championeista. Vasemalla aloitusmuoto ja vierellä kehittyneempi versio. Riposte on Fioran "tavaramerkki" kortti. (Kuva: Riot Games)

TÖRKEÄÄ RIISTOSIKAILUA SAARIVALTIOLLA

Pääsin pelaamaan Todellisuuspako -porukan kanssa Indonesiaa, mikä oli samalla ensimmäinen kosketukseni Splotterin (julkaisija siis) peleihin. Kyseessä on sama lafka joka kuuluisampaa Food Chain Magnatea julkaisee. Indonesia on käsittääkseni Splotter Spellen yksi rakastetuimpia pelejä heti Food Chainin jälkeen. Kyseessä on siis säännöiltään päällepäin melko "kevyen" ja harmittoman oloinen taloushallintapeli, mutta pelin todellinen luonne ja sääntöjen "raskaus" paljastui vasta peliä pelatessa. Olin hieman shokissa kun näin sääntökirjan olevan vain 9 sivua.

Kuva pelin alkupuolelta. Kartan vasemmassa reunassa alkaa olemaan jo hieman liikettä...

Lyhyesti kuvailtuna Idonesiassa omistetaan joko tuotanto- tai rahtiyhtiöitä ja koitetaan takoa niillä rahaa niin paljon kuin sielu sietää. Tehtaat saavat rahaa tuotannosta, jotka ne saavat myytyä kaupunkeihin. Laivat tienaat roposensa jokaisesta tehtaan tuotteesta jonka ne kuskaavat kaupunkeihin. Saatat myös ostaa pelin aikana uusia tai menettää jo omistamiasi yhtiöitä muille pelaajille. Kolme aikakautta myöhemmin peli päättyy ja rikkain pelaaja voittaa.

Pelistä jäi päällimmäisenä mieleen piinaavat fuusio/huutokauppa kierrokset. Tietyssä vaiheessa kierrosta kuka tahansa saattaa yrittää ostaa omistamasi yhtiön - tai yrittää fuusioida sitä jonkin toisen yhtiön kanssa. Tässä kohtaa alkaa kiivas "huutokauppaaminen" siitä, kuka tarjoaa eniten. Alussa yhtöiden omistajat vaihtoivat melko kivuttomilla summilla omistajia, mutta mitä pidemälle peli eteni sitä verisempää siitä tuli. Aina piti olla pesämunaa sen verran että pystyisi jotenkin pitämään kiinni siitä mitä jo omisti - toisaalta piti myös olla haukkana ostohousut jalassa valmiina sijoittamaan parempiin firmoihin.

...samainen kohta kartasta, mutta pelin loppupuolelta. Kampetta riittä ja heikompia hirvittää.

Pelasimme peliä nelistään ja kestoa taisi tulla kaikkiaan reilu 5 tuntia. Olimme kaikki ensikertalaisia ja opiskelleet pelin säännöt etukäteen. Pienten selvittelyjen jälkeen olimmekin vauhdissa hyvin nopeasti. Päivä jona Indonesiaa pelasimme oli varmasti kesän yksi kuumimpia päiviä ja siltä se todella tuntui. Kalloni aivokapasiteetti täyttyi tuulettimien huminasta ja tuhansista ja taas tuhansista dollareista ja niiden jakamisesta kahtia. Jälkiviisaana osaisin sanoa pelistä ja sen taktiikasta vaikka ja mitä... olisiko taktiikoissani todellisuudessa mitään järkeä, sitä en tiedä. Kaikesta huolimatta peli oli selvästi tehnyt vaikutuksen minuun. Ehdottomasti olen mukana jos peliä joskus uudestaan pöytään ilmeentyy, mutta mitään välitöntä tarvetta saada lisää se ei tehnyt. Ehkä kyseessä on jokin pääkoppani itsepuolustus mekanismi.

MAALIEN MAISTELUA JA MUUTA SEKOILUA

Todettakoon että edelleen paras tapa päästä hetkittäin syvämietteisiin zen -tiloihin tämän harrastuksen rajoissa on korttien sleevaaminen ja muoviukkojen maalailu. Jälkimmäistä on tullut kesän aikana taas viriteltyä uudelleen tulille. Kovimassa peluutuksessa oleva Warcry on päässyt etusijalla maalauspöydälle. Omistamani Starter Set on kipeästi väriä vailla - maastot ovat toistaiseksi vain pohjavärjätty zenithal -tyyliin ja toinen pelattavista heimoista (Iron Golems) on täysin maalaamatta. Jätin maastojen sutimisen paremmalle ajalle ja aloittelin Iron Golemien ihojen ja haarniskojen maalailua. Edistystä tuli melko ripeällä tahdilla ja vaikkakin ukot ovatkin vielä kaukana valmiista, on todella kiva havaita ne pelilaudalta punaisine huomioväri haarniskoineen. Sain myös viimeisteltyä Path of Light and Shadowin kämäset minit... olen huommanut yhden hyvän puolen näissä pelien mukana tursuavissa miniatyyreissä. Nyt kun niitä on enemmän kuin tarpeeksi, voi jotkin niistä ottaa maalauspöydälle "terapiaprojektina" tai muuten vain sekoilla niiden parissa. Kokeilla vaikka jotain kummallisia värejä ja niiden yhdistelmiä. Tai sitten vain maalata sellaiseen ulkonäköpaineettomaan tyyliin nopeasti ja rennosti.

Retkipöytä on ollut tämän kesän MVP näissä hommissa. Tällä viritelmällä onnistuu pelailut vaikka pihalla grillin äärellä.


Ylhäällä Warcryn hieman vakavammalla pieteetillä maailtuja hyyppiä. Alhaalla taas Pathin terapeuttisella "takki auki" tyylillä.

Muita kesän kummallisuuksia on pussillinen noppia. Olenkin mielessäni naureskellut kun hyllyt tursuaa hienoja ja hassun hauskoja lautapelejä, mutta silti me tässä heittelemme menemään kuin paremmasta väliä erilaisia noppapelejä. Kaikenlaista muuta on tullut pelattua paitsi sitä rehellistä Yatzya. Mainittakoon niistä tässä minulle uusin tuttavuus nimeltä Farkle. Kaverini oli törmännyt peliin Kingdom Come: Deliverancea pelatessaan PCllä. Peliin tarvitaan joka pelaajalle kuusi noppaa (d6), paperi ja kynä. Tavoitteena on saavuttaa alussa sovittu pistemäärän (sanotaan vaikka 2000) ensimmäisenä. Peliä pelataan yhtäaikaisesti kierros kerrallaan, joten minkäänlaisella vuorottelulla ei ole merkitystä. Heität kaikki kuusi noppaasi ja katsot mitä silmälukuja saat. Tavotelluimmat silmäluvut ovat 1. ja 5. - jokainen 1. antaa sinulle 100 pistettä ja jokainen 5. antaa 50 pistettä. Jos heität kolme mitä tahansa samaa silmälukua on sen pistemäärä silmäluku kertaa 100. Eli jos heität kolme kutosta, niin saat siitä 600 pistettä. Poikkeuksena on kolme ykköstä, joiden arvo onkin 1000 pistettä.

Ikean korkkipuiset mukialuset ovat yllättävän näppärät ja äänettömät "noppakupit".

Pelin suola: jokaisen heittosi jälkeen sinun täytyy "tallentaa" heitosta jotain, mikäli heitossasi ei ole mitään tallennettavaa, menetät kaiken jo tallentamasi pisteet siltä kierrokselta. Eli jos esim heität silmäluvut 1-1-2-5-6-6, voit tallentaa heitostasi joko 50, 100, 200 tai 250 pistettä. Jokainen tallentamasi noppa on kuitenkin ulkona seuraavasta heitostasi, joten mahdollisuutesi saada pisteiden arvoisia heittoja pienenee joka tallennuksen jälkeen. Kun olet tyytyväinen kierrokseesi, etkä halua heittää enää noppia, pankitetaan keräämäsi pisteet siltä kierrokselta. Farkle on siis melko simppeli ja lähes pasianssina pelattava nopparalli. Puutteistaan tai "pelittömyydestään" huolimatta Farkle on varmasti pelikertoina laskettuna yksi suosituimpia tämän kesäni pelejä.

MEISTÄ VIIMEISET OSA II

Tämän bloggauksen viimeisenä mainittakoon vielä The Last of Us Part II, millä ei ole mitään tekemistä pöytäpelien kanssa, mutta on kai sekin jotenkin katseltavissa ja koettavissa tasoa ylempää (köh). Kyseessä on siis pahuksen hyvä jatko-osa pahuksen hyvälle videopelille. Huomaan heti tätä kirjoittaessani kuinka hankala pelistä on puhua mitään siitä paljastamatta. Halusin tässä vain hehkuttaa kuinka ajankohtainen teos tLoU2 monellakkiin tapaa on. Olen tietoisesti yrittänyt pitää nämä Tasoa Ylempi -sisällöt hyvin COVID-19 vapaana, mutta jos jostakin olen saanut epäironisesti motivaatiota, hyvää ajalteltavaa ja syitä peilata meidän 2020 maailmankuvaa jotenkin hyvässä valossa, niin se on tämä peli. Ehdottoman väkevä suositus!

<3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eurot lämmittää, rässit kaiken herättää

On taas sellainen aika vuodesta kun tuntuu siltä että oma inspiraatio olisi väkevimmillään. Mieleni sopukoissa kytee monia "aloituskelpoisia" aivoituksia ja ideoita tursuaa tukahtumiseen saakka... mutta pahus sentään, eihän minua voisi vähempää kiinnostaa toteuttaa niitä. Hiljaisuuden turvin onkin helppo leikitellä ajatuksella toteuttavansa jotain suurenmoista ja loistokasta, mutta kunpa se olisi niin vaivatonta saada kannettua päivänvaloon. Samaan tapaan mielihalut pelien osalta vaeltelee vahvasti. Hetkittäin olisi hirveä hinku päästä pelamaan juurikin sitä sen hetken hottista (köh, Tapestry), toisaalta kun näen pelin boksin innostukseni lopahtaa totaalisesti. Olipa se peli mikä tahansa mitä päätyykin kulloinkin pelaamaan (sattumalta, itsensä pakottamalla, painostuksesta, whateva~), on ajatukseni taas täysin tyytyväisesti pelin sisällä. Sisäinen eskapistini on hyvin helposti tyydytettävissä... Kuullostanpa häiriintyneen hankalalta pelikaverilta. No oli miten oli — tässä pa…

Root - Juurta jaksain

Syksyllä 2017 lautapelaaminen harrastuksena oli minulla väkevimmillään. Elelin jonkinlaisessa hurmoksessa pelaamisen ympärillä kuunnellen tai etsien jatkuvasti uusia podcasteja kuunneltavaksi, näyteikkunashoppailin nettikauppojen pelitarjontaa, kävin erilaisissa skenen tapahtumissa ja paikallisissa kerhoissa. Samana vuonna olin löytänyt Kickstarter -joukkorahoitus palvelun ja olin jo paria projektia tukenutkin sen kautta. Tuonna samaisena syksynä olin kuullut paljon puhetta ja hehkutusta minulle vielä silloin tuntemattoman lafkan, Leder Gamessin luomuksesta, Rootista. Tarkemmin Root: A Game of Woodland Might and Right on petollisen söpö sotapeli. Kovana alueenhallinnan ja suoran konfliktin ystävänä kiinnostuin heti. Sitten sain vielä tietää, että pelissä twistinä on kaikkien pelattavien heimojen epäsymmetrisyys pelattavuuden, erikoisuuksien ja kykyjen osalta. Vanhana League of Legendsin timanttipelaajana ajatus heimospesifeistä pelityyleistä laittoi suupieleni vaahtoamaan!
HYVÄÄN JUUR…